Kirjaudu Facebookilla

304 suositusta, jossa aiheena musiikki

picture of 3306

Bluebiitin pinkit kukkakuvioiset kuulokkeet matchaa loistavasti mun surffivaatteisiin ja biksuihin ja äänikin on parempi kuin missään aiemmin käyttämissäni kuulokkeissa!

picture of outside_small

Lapualla sijaitseva Bar Oscar. Todella mahtava mesta. Ollut toiminnassa reippaan vuoden verran. Ei liikaa porukkaa, koskaan. Meininki perus pohjalaista. Muutaman kerran kuukaudessa esiintyjiä.

picture of logo_rgb_musta5

Seinäjoki valittiin parhaaksi rokkikaupungiksi ja siellähän se ProvinssiRock vuosi toisensa jälkeen kerää ympäri maata porukkaa rokkailemaan. Vuonna 2011 jälleen kesäkuun toinen viikonloppu Törnävän saaressa on kattava ja mittava esiintyjä kaarti viihdy...

picture of widget

"Yhdentoista virran maa" on mielestäni "Senaattori" Mikko Alatalon musiikillinen päätyö. Albumin kappaleet tekevät hienon kaaren suomalaisen yhteiskunnan muutoksesta maalta kaupunkiin, niukkuudesta runsauteen. Kaiken huipuksi tämä on myäs levy, jota EU:n ...

picture of widget

Skrillex - Scary Monsters and Nice sprites EP on julkaistu talvella ja saanut vain vähän huomiota osakseen. EP:n kappale With You, Friends (Long Drive) kuuluu omalta osaltani ainakin kesän 2011 varmoihin hitteihin. Skrillex yhdistelee onnistuneesti dubste...

picture of widget

Dubstep artistien kollaboraationa syntynyt Magnetic Man esiintyi Flowssa vuonna 2010. Ryhmän nimeä kantava esikoisalbumi on juuri sitä mitä se antaa odottaa. Tuhteja wobble-bassoja ja päätä nyökyttäviä biittejä. Levyn hitti I need air pistää tanssijalkaa ...

picture of widget

Täydellinen levy, Method Manin nimikkobiisissä kuultavana oikeaa taitoa. Nämä tyypit tietävät edelleen mitä tekevät ja tästä se kaikki lähti. Wu-tang Forever!

picture of widget

Bostonilaisen rap MC Edan on kunnostautunut urallaan myös tuottajana ja Dj:nä. Echo Party on Edanin rakentama mixtape Traffic entertainment groupin vanhoista levyistä. Mixtape käsite on yleensä hyvin selkeä, kappaleita soitetaan kappaleita peräjälkeen. Ec...

picture of widget

Adelen 21 on ehdottoman parasta sunnuntaimusiikkia! Brittiläisen laulajan uskomaton ääni peittoaa mennen tullen Amy Winehousin ja saa Duffyn kuulostamaan rahastukselta retrobuumilla. Rolling In The Deep aloittaa levyn mukavan energisesti ja Turning Tabl...

picture of widget

Tiukkaa tykistystä suomeksi! Paleface antaa kyytiä kaikille tasapuolisesti riippumatta siitä kuinka elämän onnnetar on suosinut. Pistävää räppiä elämän epäkohdista. Vaikka sanomassa onkin poliittista makua, se ei pilaa levyn tunnelmaa.

picture of widget

Vaatii totuttelua asennoitua Eliakseen suomenkielisenä artistina, koska jannu sulatti ihmisten sydämet Helsingin kaduilla englanninkielisellä jenkkirock-tyyppisellä matskulla ja lauloi sydän verellä. Tää levy on ihan erilainen, mutta tehoaa kyllä meikeläi...

picture of widget

Harvemmin live-levyjä oikeasti jaksaa kuunnella, kun keskivertotaltioinnin soundit ovat kuraa ja soitto huolimatonta. Poikkeuksiakin onneksi on. Tässä yksi: Dave Matthews Bandeineen soittaa eeppisesti rakennettua rokkia (lyhiimät biisit 4 minuuttia), joss...

picture of widget

Joskus "jaska" vedetään överiksi TKP:ksi (tekotaiteelliseksipashaksi (kiitos UMA)). Cassandra Wilsonin levyllä mielestäni sivutaan tuota rajaa hiuksenhienosti, mutta jäädään kuitenkin lopulta turvallisesti tyylikkään ja laatuisan nykyjatsin puolelle. Täss...

picture of widget

Mahtavaa soulia klassisimmillaan. Jossei I Want To-kappale esimerkiksi aiheuta positiivisia viboja, kehotan omasta puolestani hakeutumaan ammattiauttajan pakeille.

picture of widget

Tosi hyvää bilemusaa!

picture of widget

Elektropopin kuuma nimi Tanskasta. Loistavaa musiikkia levyllä sekä livenä!

picture of widget

Hienosti jatsin suuntaan viriteltyä iskelmää. Rentoa ja tasokasta kuunneltavaa. Highly approved.

picture of widget

En olisi arvannut, että Valkonaama lähtee Colgate Soulmate -meiningin jälkeen Donovanin viitoittamalle tielle honottamaan rotestilauluja ja vielä onnistuu aikeissaan. Kesällä tippunut Syntyny Rellestää -ralli oli vasta alkusoittoa syyskuussa julkaistulle ...

picture of widget

Näinä monella tapaa muutoin kovin ankeina aikoina rock n' roll ja rockabilly onneksi elävät ja voivat erittäin hyvin! Tämän todentaa mainiosti Hayden Thompsonin levy, jolla on kotimoisin voimin aivan maailmanluokan pikkausta ja svengi hirmuinen! "Blue ain...

picture of widget

Huh huh, nyt on oksat poistuneet ranskanpullista! Rikos ja Varkaus on Bobilta aivan huippujuureva blues-pjäjäytys. Soundit ovat todella tymäkät, kitara- ja rumpusoundit huikeat ja biisit rullaavat junan tavoin, eikä nyt puhuta Pendoliinoista. Ehdottomia s...

picture of m70-full

Kannettava tietokone (pelikoneeksi, videon ja musiikin katseluun ja kuunteluun suunnattu tietokone,) Asuksessa on DOLBY HOME THEATHER elokuvien katseluun tarkoitettu ohjelma.Tietokoneessa on hyvä äänenlaatu ja hyvät liitännät. Asukseen on laitettu sormenj...

picture of widget

Jumpe että on tasokasta lasten musiikkia. Jos lapsille tehdään näin tasokasta materiaalia, taidan vaihtaa pysyvästi genreä erilaisesta aikuisten sähkölanka-musiikista lasten musaan. Tässä ei lapsia kohdella alentuvasti vähämielisinä, vaan musiikki on oike...

picture of spotify_logo-copy1-1

Spotify on maksullinen musiikkipalvelu internetissä, jossa on kaikki maailman musiikit. Spotifyyn ilmestyy uusimmatkin musiikit hyvin nopeasti.

picture of widget

Erinomaisen hieno "Moottöripää" runttaus! Lemmy on oivassa vireessä, svengi on hieno eikä tässä turhia kursailla.

picture of widget

Hieno levy! Talviseen ajankohtaan ikävä kyllä kuuluu myös synkkyys. Tästä huolimatta levyllä on hienoja biisejä ja hyviä versioita vanhoista, masentavista klassikoista. Ei tästä mitään tuu... (NOT!)

picture of widget

Kaunis ja varsin perinteinenkin joulustyge Coldplayltä. Toivotaan tosiaan, että joulun valot valaisevat ja keventävät lumi- ja muitakin kuormia ainakin henkisesti.

picture of widget

Huimaa materiaalia! "Eetu ja Hänen Brasilialainen Lentokoneensa" ovat tehneet J. Karjalaisen biiseistä ultra-tyylikästä bossanovaa! Löytö jos mikä! Kirjoitan tähän vielä kerran, että huutomerkki!

picture of widget

Kyllä se on myönnettävä, että nuoriso vanhaa kouluttaa. Jälkikasvu nimittäin esitteli Palefacen Helsinki - Shangri-La -kattauksen ymmärtämättömälle. Levy on räp-musiikillisesti hieno ja svengaava, mutta erityisesti esitetty yhteiskuntakritiikki on suoruud...

picture of widget

Kylmänä päivänä musa onneksi pitää lämpimänä. Imelda May Irlannista puskee tässä hienon "Mayhem" rockabilly-pastissin. Mahtava nuori naisartisti tässäkin, joka tuo uutta maustetta neo-soulin kyllästämään markkinaan.

picture of widget

Tällä Whip It-elokuvan soundtrackillä on monipuolinen kattaus erilaista musiikkia rokista kantrin kautta koneelliseen surinaan, josta Goosen Black Gloves-biisi on hieno esimerkki.

picture of widget

Tässä toinen "eteerinen" akti. Kyseisen, tällä kertaa amerikkalalaisen, pop-bändin musiikkia on luokiteltu "unenomaiseksi popiksi". Jännittävää kamaa, jos tykkää.

picture of widget

Tässä hämmentävä britti-vokalisti, joka tekee minusta eteeriseltä vaikuttavaa pop-tapailua. Soundista tulee mieleen lähinnä Cardigans. Martina ei välttämättä ole mikään laajojen kansanosien villitsijä, mutta hyvin kiintoisa artisti yhtä kaikki.

picture of widget

Kannattaa viettää aikaa keilahallin baarissa. Kuulin siellä nimittäin hienon iskelmä-helmen, Kristian Meurmannin "Läpi yön"-kappaleen. Kun kroonisesta idols-fobiasta ja muista asenneongelmista pääsee yli kuuntelemaan itse musiikkia, voi todeta, että levyl...

picture of operettabravo

OperettaBravo kutsuu sinut seikkailuun operetin ihmeelliseen ja hurmaavaan maailmaan! Meillä on esitys, joka koostuu parhaista ja tunnetuimmista ooppera, operetti -ja musikaalikappaleista. Esitys on elävä, hauska, vauhdikas ja saa kaikki varmasti juhlatuu...

picture of widget

On aivan hemmetin hyvät soundit! (Laulusoundeista ja biisistä voinee olla montaa mieltä, mutta musapuolen tuotanto on todella kohillaan.)

Vuodesta 1991 musaa tehnyt kolmihenkinen bändi. Vuosien saatossa on tullut varmasti monelle tutuksi ja uskoisin monen myöskin ko. bändin nähneen livenä. Bändi myöskin kuuluu joka kesäiseen festarikaartiin.

Seinäjoen Rytmikorjaamo on hulppea esimerkki eteläpohjalaisesta uskalluksesta ja tahdosta nähdä rujo öljyn, rasvan ja dieselin katkuinen korjaushalli aivan uudenlaisessa, luovassa käytössä. Rytmikorjaamo on Etelä-Pohjanmaan monipuolisin ja loistavin kei...

picture of widget

CMX on tehnyt isolta osin rokahtavan, svengaavan ja helposti lähestyttävän levyn! -ihmeiden aika ei siis ole ohi. Levyllä on hienoja rokki-stygejä, joissa on mahtavaa soittoa ja hienot soundit. Esim. avausraita, Sateenkaaren pää, svengaa todella lujaa. Ku...

picture of widget

Tänään herääminen lopulta taas osoittautui kannattavaksi ponnistukseksi. Löytyi nimittäin itselleni uusi artisti, joka puskee menemään erittäin rullaavaa tanssi-poppia. Sia on genressään hieno! Vaikka vastaavia on muita, kuten Natasha Beddingfield, Christ...

picture of widget

"Sade hakkaa tuulen puolen ikkunaa, mä istun ihan hiljaa Nissanissani kuin tumppi tuhkakupissa ja vanhenen kuin muistikuva..." Edu Kettunen tekee kauniita, joskin usein hyvin surumielisiä tarinoita ihmisistä, joiden elämä tuntuu olevan ikkunan takana ja j...

picture of widget

Kerrassaan mainio lätty tämä! Albumilla on hauskasti ja svengaavasti päivitetty vanhoja Karjalan laulumaiden iskelmiä. Hyvin innovatiivisesti ja maulla tehtyä tavaraa. Suositan!

picture of widget

Brasilian Sergio laittaa menemään erinomaista rytmimusiikkia, joka yhdistää bossa novaa, jatsia ja discoa. Groove on kaverilla kohillaan.

Komea sähkökitara jonka omistan. Jossa on piirteitä Gibsonista. Kohtuullinen hinta 300€ ja jossa on hevi tyyliä.

picture of widget

Kyllä poppis voi olla hienoa. (Kaikki muu tästä sanottu, on liikaa ja turhaa lörinää. Kanadan nörtit tekevät hienoa musaa ja erinomaista lyriikkaa.)

picture of widget

Rockabilly teemaan vielä toinen kommentaari. Tässä Commander Cody osoittaa, että pitkätukiltakin kävi juurimusiikki Hank Williamsin jalan jäljistä käsin lähtien (kiitos Martti "Huuhaa" Innanen). Hienoa juurihoitoa ilman turhia kotkotuksia.

picture of widget

Suomen 80-luvun rockabilly skenestä on kirjoiteltu viime viikkoina voimakkaasti. Rikkana keskusteluun ja framille suosittelen nostettavaksi suuren, mutta kovin vähällä huomiolla ohitetun jättiläisen ja Rockabillyn Kuninkaan, Ray Campin. Kama ei paljon ene...

picture of widget

Kiintoisa pala rokin ja punkin historiaa. Spunk on alunperin lokakuussa 1977 julkaistu bootleg-albumi, joka tuli ulos ennen varsinaista Never Mind The Bollocks:ia. Demoissa on kuultavissa ehken enemmän soiton kömpelyyttä kuin varsinaista punkkia, joka sek...

picture of widget

Tämä on hieno levy. Valtaosa albumin biiseistä on laatuisia, tarinat ovat kiehtovia ja John Mayer on kitaristina hyvä. It's AOR, but I like it.

picture of widget

Tämä levy edellyttää kuulijalta paljon. Mutta jos pitää Metallicasta ja lounge-musiikista, niin tällöin setti lähestyy täydellisyyttä. Scott D. nimittäin vetäisee tässä flyygelillä Metallican klassikoita.

picture of widget

Kantri-laulajatterena ansioitunut Suzy Bogguss vetäisee Swing-levyllään huolettoman kevyesti ansiokasta, mukavalla tavalla vanhanaikaista swingiä. Levy svengaa nimensä mukaisesti.

picture of Kylmästä_lämpimään

Loistavaa suomireggae musaa kesän kuumille päiville. Kannattaa kuunnella, voi jäädä jopa koukkuun niin kuin allekirjoittanut.

picture of widget

Raaka.aine on hieno orkesteri! Sen soundissa yhdistyy mainioisti Yö ja Klamydia, jota kautta orkesteri nousee kuuntelukelpoiseksi yli pahuuden kolmiakselin (Yö, Popeda ja Mamba, joille kaikille kunnia omissa karsinoissaan).

picture of widget

Tribuuttilevyjen joukossa Leevi & Leavingsia kunnioittava Melkein Vieraissa-albumi nousee todella korkealle. Gösta Sundqvistin huikea materiaali antaa oivat lähtökohdat, mutta parhaiden tribuuttien tavoin, uudet versiot tuovat alkuperäiseen tulkintaan aiv...

picture of widget

Bluegrass on hienoa musiikkia, jossa pitää osata soittaa. Lisäksi "luurassi" on positiivista ja hauskaa. Steep Canyon Rangersin erikoisin ansio lienee kuitenkin siinä, että koomikko Steve Martin keikkailee banjoineen ko. orkesterin kanssa!

picture of widget

On mukava yllättyä positiivisesti. Jope Ruonansuun uusi "lätty" sisältää, erityisesti odotuksiin nähden, ajankohtaisen ja hauskan kattauksen satiiria nykypäivän ilmiöistä. "Naamakirja" on nykyään joka paikassa eikä "Luvatonta lääkäriäkään" kannata vielä u...

picture of logo_fi-fi

Joka vuosi järjestettävät Helsingin Juhlaviikot sisältää niin paljon eri tyyppistä ohjelmaa, että jokainen löytää omansa. Tänä vuonna 20.8.-5.9. Suosittelen tsekkaamaan nettisivut ja ainakin jos Huvilateltan konsertteihin mielii, niin varaamaan liput hyvi...

picture of n6984758693_3675

"Kahvila, jossa kaikki on kaupan!" Kahvila/baari Rovaniemen keskustassa, missä kaikki on myytävänä. Voit vaikka ostaa tuolin millä istut. Hyvä tunnelma, hyvät salaatit ja muut suuhunpantavat, klubeja, siis viikonloppusin auki neljään. Ehkä kivoin kahvila...

picture of widget

Green Day on hieno orkesteri, levy on oikein hääppöinen (= hyvä), mutta eilinen keikka ei valitettavasti noussut asianmukaiselle tasolle.

picture of widget

Oppikaa ja auttakaa. Ostamalla M.A. Nummisen faktantäyteisen, Topi Kärjen säveltämän ja Repe Helismaan sanoittaman mestariteoksen "Hiilen kiertokulku luonnossa"-kappaleet, lahjoitetaan latauksista 2 € Suomen luonnonsuojeluliitolle.

Silminnäkijähavaintojen perusteella Ossi ei Suomen keikallaan taannoin pysynyt pystyssä ilman mikkitelineen suosiollista tukea. Uusi sinkku potkii kuitenkin hienosti, kitara sahaa ansiokkaasti ja laulukin raikaa komiasti. Tavalla tai toisella ukko on siis...

picture of widget

Aika paljon olen joutunut ruåtsalaisia artisteja kehumaan. Niin nytkin. Promoe on mainio räbäyttäjä, jonka biisien taustoissa on hienoa kerroksellisuutta ja hienoja koukkuja. Laulsta en mitään ymmärrä, mutta hienosti toimii sekin. Esim. Lev nu on hieno bi...

picture of widget

Tässä kiintoisaa "Rakkauden kesä - Woodstock"-tyyppistä hipistelyä. Beatlesin Hey Jude-versio on ansiokas.

picture of widget

Tässä hienoa ragtome-tyyppistä "pikausta" kitaralla ja hienoja biisejä. Oikein miellyttävää kuulosteltavaa.

picture of widget

"Kukaan ei soita enää Abbaa, hevi tulee ja hevi tappaa" oli klassikko jo alkuperäisenä julkaisuna. Roni Aaron, 6 v., vetää Sliippareiden klassikot uudelle tasolle tällä ansiokkaalla levyllä, joka sopii sekä lapsille että aikuisille. Jimi Hendrix:kin saa "...

picture of widget

Lindellandia satirisoi parhaimmillaan hienovireisesti nykyisen netti- ja lobbausajan hömpötyksiä. "Hei beibi, mä haluisin tietää, mikä on sun tahtotila? Voitaisko me pitää pienimuotoinen palaveri ja profiloida meidän strategiaa?" (Sisällöntuottajan Blues)...

picture of widget

Ray Charles on hieno artisti. Tällä levyllä on monia hienoja biisejä, kuten Hit the road Jack ja Unchain my heart. Lisäksi löytyy Beatles-versioita, kuten Eleanor Rigby ja Yesterday. Vaikka viimemainitussa tekarit jo vähän suhisevatkin, hommassa on silti ...

picture of widget

Pitkästä aikaa törmäsin reipashenkiseen heavy-rypistykseen. Tällä levyllä kolahti erityisesti "Home Rule"-raita, joka alkaa vinksahtaneena räimeenä, mutta solahtaa ekan minuutin jälkeen todella virkistävästi päivitettyyn perusrock-moodiin. Rullaa hienosti...

picture of widget

Bruce Hornsby on erinomainen pianisti ja parhaimmillaan kappaleet paitsi svengaavat, ne ottavat myös kantaa yhteiskunnallisiinkin asioihin. Kesällä -87 kun olin "pankkibisniksessä", kolahti "The Way It Is" sekä soittona että sanoina. Sanat ovat maailmanta...

picture of widget

Positiivisesta näkökulmasta voidaan sanoa, että alkuperäiset kappaleet ovat erittäin hyviä. Positiivista on kaiketi myös se, että maailmassa on vielä joitakin vakioita, kuten se, että Pate on aina Pate. Joten jos tykkää Patesta, saattaa pitää myös tästä l...

picture of widget

Suosittelen kantri-musiikkia, koska sillä on elämän laatua parantava vaikutus. Tutkimusten mukaan (ainakin voisi olla) lehmien maidosta tulee parempaa, kun lehmille soitetaan kantria. Punkin soittaminen tekee maidosta hapanta. Kyseinen Zac Brown Bandin le...

picture of widget

On poikkeuksellinen asiallinen rokkimeininki tässä. Ei mitään lisättävää. Perfect!

picture of widget

Sori nyt vaan, mutta Doors on minusta aivan hirveää kamaa, ahdistavaa ja kolkkoa. Tuotannossa on harvoja poikkeuksia, joista "People are strange"-kappale on yksi harvoja poikkeuksia, joka on hyvä rokkistyge, jossa on myös lyriikan puolesta hieno sisältö.

picture of widget

Tässä englantilainen laulaja-lauluntekijä Sonnington James III laittaa genreensä ja liverpoolilaiseen pop-skeneen uuden vahvan konepohjaisen kierteen. Erittäin svengaavaa kamaa. Oli pakko ladata biisistä kolme eri versiota ja Beatlesin Kovan päivän illast...

picture of widget

Yes Sir! Toimii! Juurikin tuli TV:stä laatuisa brittisarja, Midsomer Murders. Illan jaksossa, Death and Dust, soi autoradiosta upea kappale. Hieman kuukkelointia ja voila! Kyseessä oli todella hieno 1875 sävelletty Walesilainen kappale "Myfanwy", joka lö...

picture of widget

Poikkeaa rytmillisesti edukseen genrensä tyypillisistä edustajista. Kyllä kulkee ja toimii.

picture of widget

Saksasta kajahtaa muutakin kuin Rammstein. Megaherz on kuuluisampaan serkkuunsa verratuna ehkä hieman suoraviivaisempaa metalli-jyrää, mutta toimii hienosti. Gooteilla on soundissaan jotain viehättävän massiivista, tässä ei turhia vakavalla asialla pellei...

picture of widget

Tässä on Blues! John Lee Hooker vetää ystävineen niin rouheaa blues-junttaa, että jos ei rytmijalka vipata, niin kuulija on kuollut. Biisit ovat pääsääntöisesti klassikoita, mutta ne on tuoreutettu hyvillä soundeilla ja erinomaisilla soittajilla. Vanha he...

picture of widget

Ompas todella tasokas kaveri tässä. Mies tulee ainakin minulle täysin tuntemattomuudesta ja pärähdyttää huippuluokan britti-alt-poppista. Hieno löytö tälle päivälle!

picture of widget

Damnit muther f*****! On tiukkaa räbäytys-vetoa tällä albumilla. Esim. Break Stuff-biisin kitara ja muu soitinnus ovat aivan erinomaisia. Lyriikkapuoli lähestyy kylläkin tuollaista K-80 osastoa.

picture of widget

Hiski Salomaa on omalla alallaan suomalaisen musiikin guru, joka Ameriikassa teki hienoa musiikkia yhdistämällä uuden mantereen vaikutteita suomalaiseen kansanmusiikkiin. J. Karjalainen on tehnyt hienoa työtä jäljittäessään tuota amerikan-suomalaista laul...

picture of weekend550

Sonisphere tulee toistamiseen Suomeen ja tällä kertaa kaksipäiväisenä festivaalina. Esiintyjäkaarti on jälleen komea mm. Iron Maiden, Mötley Crue, Alice Cooper, Volbeat sekä HIM. Lippu molempiin päiviin kustantaa yht. 125€ ja yhden päivän lippujakin myynn...

picture of widget

Tässä heitetään kyllä todella ennakkoluulottamalle astraalitason taidevaihteelle. Jos poikkitieteellinen ja lähes psykedeelinen näkemys kiinnostaa, tässä on Roni Martin. Eurooppa-kappaleen kitarasoundit ovat hienot.

picture of widget

Raaka-aine on monella tavalla mielenkiintoinen. Ensinnäkin nimi on vähintäänkin persoonallinen ja toiseksi bändin soundi on jännittävä yhdistelmä Herra Ylppöä, Yö:tä ja Klamydiaa. Elämän tarkoitus-kappale koputtelee sekin isoa asiaa.

picture of widget

Tämä julkaisu vetää vähintäänkin hiljaiseksi. En nimittäin tiedä pitäisikö olla aivan tohkeissaan vai täysin pöyristynyt? Suomalainen The Valkyrians vetää täysin pidäkkeettä punk-ska -tyyppistä hässäkkää, joka uhmaa kyllä kaikkia todellisuutta. Kovempaa t...

picture of widget

Lennon-McCartney olivat kimpassa ehkä universumin parhaat biisintekijät. Siitä osoituksena on muunmuassa oheinen hengentuote, jossa känniset karjapaimenetkaan eivät pysty upottamaan Beatlesin biisejä. Ovat ne vaan niin hienoja ja jopa tämänkin jälkeen I F...

picture of X6

Hankin pari kk sitten Nokia N900 ja ajattelin, ettei ole parempaa kännykkää olemassa. Testasin Nokian X6:n ja se on vielä parempi oikeilla ohjelmilla (mm. Skyfire, musaohjelmat) ja supernopsalla kameralla, jossa on muuten tosi nopea sarjakuvaus. Sain viik...

picture of widget

Rokin ja rauhoittavan musiikin voi yhdistää. Sen tekee komeasti Scott D. Davis, joka taituroi levyllään mm. Gunnareiden, Metallican ja Nirvanan biisejä Billy Idoliakaan unohtamatta.

picture of widget

Hendrixin Jimmy on legenda. Tästä johtuen on hämmentävää, että albumillinen laatuisaa Henkan materiaalia on jäänyt arkistoihin lojumaan. Hienoa, että musat on nyt saatu ulos kaapista ja uutta Hendrixiä eetteriin. Enjoy.

picture of widget

Tässä tyrkyllä kohtalokkaan kuuloista ambiettia jatsia. Susheela pärähdyttää Love trapin vahvasti sykähdyttävällä intensiteetillä.

picture of widget

Tässä virkistävä tuulahdus taidepoppia Ranskasta. Blister in the sun on mainio styge, kuten vain "ranet", nuo euroopan lusmut, osaavat.

picture of widget

Parhaimmillaan musiikki yllättää ja ylösrakentaa, päivä ja maailma vaikuttavat paremmilta. On löytynyt jotain uutta ja elämä hymyilee. Tänään sen sai aikaan Hellsongsin versio Iron Maiden:in Run to the hills-laukkaklassikosta. Seek & destroy:ssa on jopa k...

picture of widget

Shakiran espanjankielinen tuotanto on loistavaa, tykkään paljon enemmän kuin englanninkielisestä, ehkäpä siksi kun ei ymmärrä kaikkia sanoja :) Shakiran musiikilla on ainakin minuun piristävä ja energisoiva vaikutus. Varsinkin Que Vuelvas ja Estoy Aqui to...

picture of widget

Taas on huima levy! Kokoelmat ovat usein varsin kökköjä ja heikkolaatuisia. Tässä on poikkeus sääntöön: suorastaan hengästyttävä "smörgäsbord" pohjoismaista poppia, jossa ainakin minulle on lukuisa joukko toinen toistaan hienompia artisteja.

picture of widget

The Sounds kuulostaa siltä, kuin Roxette olisi kuunnellut Backyard Babiesia ja pelannut Super Mario Brosia 8-bittisellä Nintendolla, mutta jostain syystä tämä synteesi kuulostaa varsin toimivalta. Tärkeä elementti tietysti musiikin kuunneltavuuden kannalt...

picture of widget

Hyvä levy, jaksoin juosta puolimaratonin sen avulla :)

picture of widget

EI VOI OLLA TOTTA! RUOTSALAISET TEKIVÄT SEN TAAS! Ruotsalainenlaulaja-lauluntekijä Jenny Wilson on aivan huima! Biisit ovat todella viehättäävää ja persoonallista poppia. Taustat ovat uskomattoman kerroksellisia ja parhaimmillaan biisit rullaavt eteenpäin...

picture of widget

Hmm. Mielenkiintoista. Tuure Kilpeläinen on ollut vaihtelevasti esillä eri kokoelmalevyillä. Nyt kuitekin penkaisi miehen muita levyjä ja on sanottava, että on tutustumisen arvoista kamaa. Musiikin sävy on rauhallista, kaihoisaakin laulelmaa. Laulusoundi ...

picture of widget

Vanhassa vitsissä kuolleen miehen takamuksesta kuului kantria, jolla perusteella argumentoitiin, että kantri on persiasta. Näin ei ainakaan tämän albumin kohdalla ole. Clint vetää paitsi hienon, akustis-voittoisen setin, jossa lyriikkapuolella ollaan jopa...

picture of widget

Wau näitä löytöjä! True Blood -levyllä oli Adcock niminen artisti. No tätä Poimurista hakemaan. CC Adcockin lisäksi löytyi Mike Adcock, joka on hänkin aivan mainio. In The Case of Darkness on hienosyistä ja rauhallista tunnelmamusiikkia, jos mikä. Susosit...

picture of widget

Johan on taas markkinat! Pitää ilmeisesti alkaa perehtyä True Blood -sarjaan. On nimittäin niin mainio sountrack, notta alta pois. Hienoa country-rock-roots poljentoa on tällä levyllä paljon. Jesh!

picture of widget

Nyt haisee lehmän pashalle, mutta hyvällä tavalla! Leffassa pyöri True Blood-sarjan mainos, jonka taustalla soi poikkeuksellisen napakka, suorastaan "verevä" biisi. Kuukelin kautta selvisi, että kyseessä oli junan lailla rullaava Bad Things-niminen styge,...

picture of widget

Popedan parhaat pläjäykset yksissä kansissa! Tällä levyllä on niin monta hyvää biisiä, että oksat pois. Eihän kukaan voi olla pahalla tuulella kun "Sukset" tai "Kuuma kesä" kajahtaa ilmoille! Patella vaan on sitä karismaa ja karski lauluääni uppoaa suoraa...

picture of widget

Jos joku bändi olisi pitänyt ikinä lähdettää europliisuihin tahi muutoin ulkomaille, niin se on kyllä Viikate. Kouvolan ihmemiesten heavy yhdistää jyhkeällä tavalla Helismaanisen suomalaisen laulu- ja lyriikkaperinteen rautalankaan ja metalliin. Kertakaik...

picture of widget

Nyt on Groove ja Funk! Niko Ahvonen on mielestäni aliarvostettu ja vaiettu suuruus. Eläköön Vapaus-levyllä on hieno meininki, hyvä soitto ja sana. Esimerkkinä "Me tehdään harvoin mitään" ei todellakaan ole mitään atonaalista jatsia, vaan upeasti rullaava ...

picture of widget

Tässä oli taas ensin pelkoa ja kauhua, joka vaihtui riemastukseen. Aluksi bändi kuulosti Teräsbetongilta (help!), mutta kun kuulostin "Pakkolasku"-biisin sanoja, paljastui erittäin asiallista kulutusyhteiskunnan ja kulutushysterian kritiikkia. Hienoa.

picture of Picture 1

Kaikille pelifaneille ehdottomasti eeppisintä musiikkia ikinä. Sisältää parhainta pelimusiikkia laidasta laitaan, omat lempparini löytyvät tältä levyltä, mm. Castlevania, World of Warcraft, Crono Cross ja Kingdom Hearts! Jos et päässyt paikalle itse konse...

picture of widget

Jumpe! Tänään kannatti taas herätä! Näin siksi, että törmäsin mahtavaan tribuuttiin: Tässä Jukka-Poika tekee hienon, osin reggae-henkisenkin päivityksen Suuren Suomalaisen Lyyrikon, satiirikon, sanasepon ja usein ylenkatsotunkin yhteiskuntakriitikon, Veik...

picture of widget

"Jotkut tahtoo rahaa, jotkut tahtoo valtaa. Mä en tahdo muuta kuin ding-dong-kellon. Soittaa saan pimpeli-pom." J. Karjalaisella on kyky tehdä äärimmäisen triviaaleja ja naivistisia teksteja ja vielä selvitä siitä! Homman pelastaa biisin mahtava äänimaise...

picture of widget

Kyllä tämä diggailu menee niin äärestä laitaan. Tässä suositan discoa: häpeämättömän hömpän ystäville mainio pala. Latasin juuri itse...

picture of widget

Pitäis aina miettiä ensteks, ettei tule vahinkoa. Shinedown tuli nimittäin joskus anno satsuma nähtyä Disturbedin lämppärinä. Soundit olivat puuroa ja laulusolistin spiikit ylitsevuotavan kosiskelevia. Näinmuodoin ohitin bändin sen enempää paneutumatta. O...

picture of widget

"Somewhere over the rainbow" soljuu keveästi ja piristävästi. Melody tarjoaa virkistävää jazz-bossa nova-kulmaa vanhaan hienoon standardiin.

picture of widget

Juu. Sanotaan vaikka että ei ole luurankoa karvoihin katsominen. Valistunutta avarakatseisuutta vaaditaan muiltakin, kun lähden tässä suosittamaan Bäkkäreitä. Tältä albumilta löytyvä "One In A Million" on nimittäin erittäin hieno pop-musiikki-kappale. Nau...

picture of widget

Superbändeistä puhutaan paljon. Tässä virkistävästi oli oikeasti sellainen. Olen löytänyt "Ääniorjat" vasta ns. kypsällä iällä ja olen kyllä melkomoisessa koukussa: biisit, kuten "Like A Stone" ovat todella hienoja, Cornellin laulu on komeaa, Morellon kit...

picture of widget

Suosittelen hankkimaan Kentin viimeisimmän "Tillbaka Till Samtidenin", sillä niin asiallinen kokonaisuus tämä on. Albumi saanut elektrovaikutteita siinä määrin, että se saattaa innostaa hulluimmat jopa tanssimaan. Itse pitäydyn nyökyttelemään hyväksyvästi...

picture of widget

Vähän parhautta. Fatboy slimin levy you've come a long way baby sisältää vain hyviä ja erinomaisia biisejä. Lisäksi levyn kansi on paras ikinä! Siinä meitä kävelee vastaan evoluution huipputuote, joka tietää olevansa ykkönen.Kannattaa kokeilla myös levyä ...

picture of widget

Asiallinen meininki tässä! Turmion Kätilöt on minulle uusi tuttavuus, mutta hommahan rullaa ja svengaa heavy-ördäys -pohjalta kuin hirvi. Suositan erityisesti "Tirehtööri"-biisiä. MTV/DNA-stygen koukku on, että lähes kaikki sanat ovat kolmikirjaimisia lyh...

Hyvää musaa! Tsekkaa jos et usko.

picture of widget

Hieno, ainakin itselleni tuntematon blues-mies, Seth Walker. Kick It Around on hyvin rullaava ja juureva styge.

picture of widget

Tämä on minulle rauhoittumis- ja virkistymismusiikkia. Virret ovat kauniita ja niissä on asiaa. Samuli Edelmannin bändinsä kanssa tulkitsee peristeisiä virsiä kauniisti ja tulkinnat tuovat biisejä nykyaikaan ja antavat niille uutta ulottuvuutta.

picture of widget

Tästä miehestä ja hänen kitarastaan on rock 'n roll pitkälti lähtenyt liikkeelle! Levyllä on kattava ja herkullinen otos sankarin 50-luvun tuotannosta ja standardesita löytyy myös vaihtoehtoisia otoksia. Hienoa! Täältä löytyy Johnny B. Goode, Maybellene, ...

picture of widget

Kannatti herätä tänään! Tässä löytyi pitkästi aikaa todella hieno ja juureva uusi blues-levy!

picture of widget

Raconteursin toinen, mielestäni entistä parempi lätty, on näemmä Poimurissa vain 11,90€. Consolers of the Lonelylta löytyy vahvoja vaikutteita White Stripesilta, mutta projektipumppu on selkeästi helpommin ymmärrettävissä kuin Jack Whiten perunateatteri. ...

picture of widget

Lämmin, hellä ja pehmoinen on todellakin lämmin, hellä ja pehmoinen ja itse asiassa yllättävän hauska biisi. Kun kuuntelee sanat hyvällä ja iloisella asenteella, tästä saa viikonlopuille kivan, tunnelmallisen biisin ja tuetaan suomalaisia pitkän linjan ar...

picture of widget

Ehdottoman loistava suomalainen bandi, jossa on mun mielestä kunnon fiilistä. Viikonloppuaamuihin ja kavereiden kanssa rauhallisille etkoille esim. Hetken tie on kevyt ja Maailma on sun on melodisia ja myös kunnon kesämusaa. Ja Tehosekoitin keikkasi viime...

picture of widget

Jos kaipaat jotakin todella rentouttavaa klassista musiikkia, niin suosittelen tätä Sibeliuksen levyä. Tämä on todella rauhoittavaa. Tutkimusten mukaan klassinen musiikki jopa edistäisi oppimista, ja tutkimusten mukaan hekilöillä, jotka kuuntelivat säännö...

picture of widget

On kova ukko ja hyvää rootsia. Niille jotka pitävät juurevasta saundista ja arvostavat suoraviivaista kerrontaa sekä musiikin että sanoitusten saralla. Tämä kaveri rulaa.

picture of widget

Auta Haitia ostamalla musaa. REMin ansiokas Everybody Hurts "maksamamme velkaa"-periaateella ja hyvä niin.

picture of widget

Ei voi olla totta?! Tähän on tultu! Suosittelen venäläisen bändin musiikkia- tämä on vastoin kaikkia periaatteitani, vaistoja, fysiikkaa ja DNA:ta. MUTTA on niin täydellisen Tarantinolaista kamaa: Messer Chups vetää tinkimättömän ansiokasta instrumentaali...

picture of widget

Äkkipäätään voisi töräyttää, että Sade tekee hyvän biisin kerran neljännesvuosisadassa. Uudella albumilla oleva Soldier of Love on nimittäin hieno biisi. Edellinen oli Smooth Operator vuodelta 1984. Joskus on joutunut miettimään, miten Sade voi olla Brit...

picture of widget

Loistava levy jossa melkein kaikki biisit huippuhyviä. Kuulin ensimmäisen kerran Annan esiintyvän vuosia sitten opiskeluaikana laivan Karaokessa ja silloin ihmeteltiin kavereitten kanssa, että mitä tuo täällä koulussa tekee :)Anna tulee tekemään varmasti ...

picture of widget

Hienon elokuvan hieno sound track. Jo alkutekstien alla soiva huikean Sharon Jones & The Dap Kingsin styge "This Land Is Your Land" on huikea. Katsokaa leffa ja kuunnelkaa musat.

picture of widget

No jossei tässä ole rokkimeininki, niin ei sitten missään! Kyseessä loistava Southern Culture On The Skids, jossa Amerikan syvän etelän perinne ja kantri heitetään nimen mukaisesti ansiokkaaseen ja vinksahtaneeseen sivuluisuun. Hienoa materiaalia.

picture of widget

Tässä viimeisen päälle klassinen jazz, blues ja R&B-levy isolta artistilta: Etta James on voittanut erinäisiä Grammyja ja laitettu Rock'n Roll Hall of Fameen, eikä syyttä. Levyltä löytyy upeita biisejä, kuten paljon mainoksissakin käytetty "I Just Want To...

picture of widget

Mielenkiintoista! Kaikkea sitä löytyy musaa maailmalta. Oheisella platalla on melkomoinen kattaus afrikkalaista rytmimusaa, josta mm. Paul Simon on ottanut hitteihinsä innoitusta.

picture of widget

Tätä levyä suositteli minulle aikanaan kollegani MT, joka on vetänyt hankeen ns. ristipissat Jari Sillanpään kanssa. Noilla spekseillä suositus ei voi olla huono. "Sä teet" onkin erinomaisen hieno biisi nykypäivän työntekijän arjesta, jossa "sä pahimmilla...

picture of widget

Eräs levybisniksessä työskentelevä henkilö totesi Yöstä, että "on aivan sama minkälaisen pökäleen Yö laittaa ulos, se myy aina kultaa." Tämäkin levy on taattua Yö:tä, so. hyvä jos siitä pitää. Ja kai tämäkin jo kultaa on myynyt...

picture of widget

Baseballs on myynyt aivan simona, bändiä on hehkutettu ja palkintoja on pokattu. Dick Brave & The Backbeats on kuitenkin tehnyt saman jutun aikaisemmin ja mielestäni jopa paremmin kuin Pesäpallot-yhtye. Albumin ehdottomia helmiä ovat Freedom ja Black or W...

picture of jytaluuri

Tästä voi nyt kiistellä kaikkien suomalaisten kanssa! Tai äänestää.TOP50-lista muuttuu päivittäin. Johdossa on Michael Jacksonin Thriller, eli maailmassa on yhä oikeutta!

picture of widget

Tosi hyvä levy ja yhtye, suosittelen.

picture of widget

Pakko tykätä tästä. Oma musiikkimakuani voi kuvata sanalla "kaikkiruokainen". Roots on tällä hetkellä paras Heavy levy, jonka tiedän. Raskaan rockin lisäksi tällä levyllä on triobaaleja elementtejä, joka tekee siitä todella mielenkiintoisen.Jos tykkäät ra...

picture of widget

Hectorin Varjot ja Lakanat (ilmestynyt 1988) on suorastaan nerokkaan hyvä albumi. Laulut ovat sielukkaita ja uskomattoman kauniita, ja edelleen koskettavia. Itse tutustuin aikanaan levyyn vanhempieni soittamana, ja voin vieläkin kuulla LP-levyn rahinan ...

picture of widget

Levyllinen loistavaa musiikkia. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paketti. Itse en edes tämän tyylisuunnan musiikista juuri ole piitannut, mutta hyvin paljon tämä levy on ollut soitossa. Erikoisuutena tässä on vielä se, että hyvästä yrityksestä huolimatt...

picture of yona_pilvetliikkuu_300

Suomalaisen naissolistin Yonan uusi albumi sekoittaa kiehtovalla tavalla erilaisia elementtejä jazzista ja folkista alkaen jopa iskelmätyyliseen, menneen ajan henkeä huokuvaan tarinankerrontaan asti. Tai "iskelmä" on ehkä väärä sana, koska siitä tulee vää...

picture of widget

Aivan älyttömän hyvä levy ja artisti. En normaalisti edes tykkää R & Bstä, mutta Kelis rokkaa! Milkshaken lisäksi myös muut biisit hyviä tällä levyllä. Täällä poimurissa voi kuunnella musaa, ennenku ostaa mitään, eli jos et usko, niin käy täällä kokeileen...

picture of widget

Enya on mun mielestä yksi kaikkien aikojen parhaista artisteista rauhalliseen ja seesteiseen tunnelmaan. Käytän monesti myös rentoutuksessa, joogassa ja venyttelyssä taustamusana. Kannattaa testaa vaikka rauhallisia biisejä rentoutusmusana.

picture of widget

Mahtava levy! Albumilla on mukana Front Line-kappale, jonka kuulin kaverini levyltä muistaakseni vuonna -81, kun hän palasi vaihto-oppilaskeikaltaan. Levyltä jäi mieleen Front Linen kertsi ja kesti yli 20 vuotta, ennen kuin Kuukkeloin kertsin, sain biisin...

picture of widget

Viehättävä, pienimuotoinen levy valtavirran ulkopuolelta. Irkku-vaikutteisia biisejä maanläheisistä aiheista.

picture of widget

Itse tutustuin tämän levyn myötä YUP:n tuotantoon. Hienot sanoitukset ja monipuolinen soitanta tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja tämä levy kuuluu vielä tänä päivänäkin parhaisiin levyihin mitä on julkaistu!

picture of PFQ2009_001

This is annual great party takes place in Serena Espoo. In the year 2010 it will be on March 6th. No alcohol party, though you may still find it there. Very nice special effects. People go crazy!

picture of POJAT-EI-TANSSI-ALBUM-COVER-339x339

Maj Karma solistin toinen levy Ihmiset ryhmän kanssa. Todella hyvän kuuloinen levy ja mielestäni ehjempi kokonaisuus kuin edeltäjänsä! Levyä löytyy varmaan jokaisesta levyliikkeestä!! Me like!

picture of rumpu

Tämä rumpusetti maksaa Soundstoressa vain 695 euroa. Tämä on halvin myytävä setti soundstoressa, tosin samalla hinnalla saa myös muutamaa eri mallia. Eli jos parempia rumpuja haluaa, niin soundstoresta löytyy tästä hinnasta ylöspäin vaikka kuinka hyviä! ...

picture of ss

Hyvät arvostelut saanut sähkökitara. Myyjänä Soundstore. Vaalean puun värinen. Hintana (alkp.1,390.00€) NYT 1,099.00€ NECK 6 x bolted / canadian hardrock maple FRETBOARD 22 frets (or fretless) SCALE 4-string: 864 mm / 34", 5-string: 889 mm / 35" BODY ...

picture of 41F5jwZVpDL._SS400_

Tässä Fisher Pricen vauvakeinusta löytyy pehmeä tuoliosa, rauhoittavaa musiikkia ja pehmeä keinuva liike, jotka yhdessä takaavat lapsellesi rauhoittavat ja rentouttavat unet. Hereilläoloaikojen ratoksi vauvakeinusta löytyy hauskoja eläimiä ja liikkuvat le...

picture of Picture 5

tuberadio on järkyttävän monipuolinen jukebox musiikinkuunteluun ja youtube videoitten katseluun, pesee jopa spotifyn. ei mainoksia ja ilmainen! paljon valmiita soittolistoja joihin voi kirjoittautua. Voit esim valita koko illaksi musiikkivideot ja lait...

picture of branding_logo

Uusi suomalainen edullinen musiikkipalvelu! Latauskorttia käyttäen kappaleet ovat edullisempia, jopa vain 0,95€ / kpl (vrt. muissa suomalaisissa palveluissa lähes aina 1.39€/kpl) S-etukortin omistajat saavat bonusta joka biisistä. Kaupassa voit ostaa my...

picture of Nuotit__nuotisto__pa_83654b

Lukekaapas tämä: http://yle.fi/alueet/tampere/2009/11/ihmelaake_loytyy_levyhyllysta_1215878.html -musiikin hyödyt -rentoutumisvinkkejä

picture of spoti

VIHDOIN!!!! Spotify julkaisi Nokiaan sopivan ohjelmiston (Symbian-pohjainen) maanantaina, latasin heti käyttöön ja on muuten AIVAN SUPERSUPERJEES! Lisäominaisuutena tietokoneeseen verrattuna: voit ladata listat Offline-tilassa saatavaksi, eli voit kuunnel...

Aivan ihana Patricia Kaasin musiikkivideo Mon mec a moi. http://www.youtube.com/watch?v=4zgB1Jfpjdw

picture of 41d4mmjPWCL._SL500_AA280_

Tosi halpa musiikkisoitin soittaa kolmea eri tuutulaulua, joihin lapsesi on mukava nukahtaa. Laite luo myös kuvia kattoon!

picture of m-50_BLKS

Bongasin tällasen alennuksessa tuolta Soundstoresta, iteltä löytyy samanlainen, ja tää on kyllä aloittelevalle / miksei vähän kehittyneemmällekin rokkenrollstaralle oiva hevikeppi! 185 ei todellakaan ole näin laatua mielessä pitäen tehdystä skebasta paljo...

picture of kalenteri

Joulukalenteri -sivustolta voi lähettää pikkujoulutervehdyksiä ja joulukortteja ystäville. Kalenterissa on musiikkia, lumisadetta ja kilpailuja. Joulukalenteri tuo kivaa joulutunnelmaa :)

picture of widget

suorastaan täydellinen äänenlaatu, tästä ei kuulokkeet paljon voi parantua !

picture of widget

Tuomo does it again.Aivan loistava levy jota suositelen lämpimästi kaikille soulin ystäville.

Löydettiin tällainen hauska puppugeneraattorityylinen bändinluomishässäkkä: Luo oma BÄNDISI käyttämällä apuna wikipediaa, quotationspagea ja Flickriä! OHJEET: 1. Tästä pumpullesi nimi : http://bit.ly/LEVYN_NIMI 2. Levyn nimesi saat seuraavan sivun VIIMEIS...

picture of widget

Sing Starin jälkeen tuli Guitar Hero ja sen perään Rock Band. Moni kuvitteli, ettei oikein enää mitään uutta tähän musiikkipeligenreen saataisi mahtumaan, mutta DJ Hero laajentaa genreä erittäin onnistuneesti. Erittäin viihdyttävää pelailua. Vaikeustaste ...

picture of spotify-logo

Spotify on uuden sukupolven musiikkipalvelu, jossa musiikkia ei ladata omalle koneelle, vaan se kuunnellaan suoraan Spotifyn palvelimilta. Spotifystä on saatavilla kaksi versiota. Yksi on ilmainen mainoksellinen peruspaketti, johon ei omien kappalelistoje...

picture of iphone

Kaikkien aikojen nopein ja tehokkain iPhone. Nyt sisäinen videokamera, ääniohjaus, pidempi akun kesto.Jopa 32 GB tallennus tilaa. "Kaikki mitä teet iPhone 3GS:llä on jopa kaksi kertaa nopeampaa ja herkemmin reagoivaa kuin iPhone 3G:ssä."

picture of itunes

Synkronoi sisältöä iPodiin, iPhoneen ja Apple TV:hen. Genius-miksit ja Genius-soittolistat tutustuttavat sinut uudelleen musiikkiin, jonka jo omistat. Uusi Genius-miksiominaisuus etsii iTunes-kirjastosta kappaleita, jotka sopivat hyvin yhteen, ja järjest...

picture of nano

Maailman suosituin soitin! 8 Gt tai 16 Gt flash-muisti kamera 2,2 tuuman näyttö Puhuttujen valikoiden avulla kuuntelijat voivat kuulla monet valikoiden, musiikkikappaleiden ja artistien nimet katsomatta näyttöä. Musiikin toistoaika: jopa 24 tuntia

picture of ipod

Ihan kiva litteä kapistus popin soittamiseen. Ostin Stockkan kantisalennuksesta (on ollut alennuksessa jo kolmesti vuonna 2009). Kestää iskuja. Ainoa harmi on että sitä ei voi käyttää hanskat kädessä.

picture of spotify1

Spotifyhän on räjähtänyt vallan suureksi ilmiöksi Euroopassa, eikä ihme. Ohjelma tarjoaa mielettömän laajan musiikkikirjaston aivan laidasta laitaan, ja kokonaan laillisesti. Se ei kuitenkaan vie ohjelman asentamiseen tarvittavaa tilaa enempää tavuja omal...

picture of widget

antaa katsetta lisää. ihania värejä mutta ei oo yhtä hyvää kun anytime luomiväri

picture of sthood

Nyt pamahti vuoden 2009 kovin hoosee-levy! St. Hoodin toinen täyspitkä lunastaa kaikki odotukset ja vielä vähän päälle. Jotain kertoo jo, että levy piikkasi virallisella listalla sijalla 13. Siihen ei moni hosse-bändi pysty. Down My Throatin vanhan kitar...

picture of biljardi

Tyylikäs ja chilli baari Helsingin Kalliossa! Loistavat DJ:t perjantaisin ja lauantaisin. Yläkerrassa kolme bljardipöytää ja mahdollisuus pelata lautapelejä :D Myös livemusaa ja pokeri-iltoja.

Maailman kovin huumorikaljawhatever thrash metal-pumppu on asialla jälleen! Aivan mieletöntä meininkiä, hauskoja sanoituksia ja mieleenpainuvia riffejä, jotka levy levyltä ovat muuttuneet teknisemmiksi ja soiton taso on muutenkin parantunut. Suicidal Te...

picture of updated_by_fb

Monta järkyttävän hyvää biisiä mm. Saga, My Turn, Scars jne. Kannattaa kokeilla vaikka spotifystä

picture of raised_fist_veil

Ei vanha koira uusia temppuja opi. Raised Fist jatkaa valitsemallaan polulla, mutta ei todellakaan harhaudu siltä. Uusi platta Veil of Ignorance on taattua laatua ensimmäisestä iskusta viimeiseen. Bändi soittaa tiukasti ja tarkasti, joka tekee levystä hui...

picture of porcupine_The incident

Brittiläisen kvartetin Porcupine Treen uusin albumi The Incident jatkaa progressiivisen rockin ilosanoman levittämistä. Tällä kertaa levyllä ei ole vierailivia artisteja, vaan nelikko on soittanut ja tuottanut koko lätyn tällä kertaa. Takuuvarmaa Porcupin...

picture of Pearl_jam_backspacer

Pearl Jam on ja Brendan O'Brien. Siinäpä oivat ainekset mahtavalle levylle. Pearl Jamin uusin albumi Backspacer ilmestyy näillä kauppojen hyllyille, mutta Spotifyssa on jo koko albumi kuunneltavissa. Backspacer edustaa vanhaa Pearl Jamia parhaimillaan. K...

picture of imagemagic.php

No tämä on kyllä yksi juuri niistä MUST-tuotteista kaikille, jotka jonkinsortin mp3-vempaimella musiikkia soittavat. Aivan lyömätön matkakumppani, kun halutaan kuunnella hyvää musiikkia porukalla! Ei haittaa jos autossa on vain radio, tai mökkireissulle...

picture of spotify-logo

Täydellinen musiikkikirjasto, josta löydät musaa laidasta laitaan. CD-levyt joutaa kirpputorille ja vinyylit vitriiniin. Mitään ei tarvitse edes tallentaa mihinkään, kunhan painat playtä ja kuuntelet! Uskomaton palvelu

Itunes rokkaa ja sieltä kuumimmat hotit ja parhaimmat klassikot. Muut palvelut on ihan roskaa :DD

picture of nokia-music-store

Voit selata, kuunnella ja järjestellä kokoelmiasi, riippumatta siitä, ovatko ne tietokoneellasi, mobiililaitteessasi vai Nokia Musiikkikaupassa. Ihan paras palvelu nokian musiikkipuhelimiin

picture of spotify

Spotify lovers! Ite diggailen musaa Spotifysta aina kun mahdollista.Ihan mahtava paikka!!!Just love it <3 Spotifinder (inviteja, musalöytöjä, keskusteluja...)

picture of classic_black

Mallinimi sen kertoo, kyseessä tosiaan on klassikko. Maailman myydyin digitaalinen soitin löi kilpailun laudalta lähes suoraan ensiesittelynsä jälkeen vuonna 2001. Käytettävyys ja yksinkertainen ulkoasu ovat aina olleet tämän laitteen valttikortteja. Kaik...

Suosittelen lämpimästi Creative Zen Vision M- soitinta! Laitteella kuuntelet musiikkia ja katsot valokuvia ja elokuvia. Olen käyttänyt soitinta jo 2,5 vuotta. Soitin on erittäin helppokäyttöinen ja luotettava.

picture of cx300

Sennheiserin CX 300 II on musiikin kuunteluun tarkoitetut nappikuulokkeet, jotka vaimentavat taustamelun tehokkaasti. Kuulokkeet sopivat korvaan loistavasti, eikä pidempikestoinenkaan musiikinkuuntelu rasita tai satu korviin. Kuulokkeet toistavat bassoa ...

picture of updated_by_fb

Abba on sen ajan helmiä, kun oikeesti vielä laulettiin pirun hyvin ja musiikki perustui siihen. Abban tyttöjen sulokkaat äänet vaan ujuttautuu salakavalasti sielun syövereihin, niin, ja ei se Agnetha ainakaan mikään kauheen ruma ollut 70-luvulla :) Kiitok...

picture of updated_by_fb

Taattua menoa tamperelaiseen tyyliin, Popeda ei ole vuosienkaan jälkeen sitten pätkääkään väsynyt bändi. Panettelijat ja epäilijät käykööt keikalla, sillä Popedaa ei voi missata livenä!

picture of thumbnail_UT-01-003_large

Hommasin tämmöiset "joulukuuset" kun perusfoam korvanapit sekoittaa kaikki äänet. Nämä toimii jopa niinkin hyvin, että keikoilla voi kuunnella ja nauttia musiikista ilman sitä järkyttävää tinnitystä jälkikäteen. Kannattaa teidän nuortenkin oikeesti mietti...

Mikä tahansa muistin määrä onkaan, iPod on silti soittimista miellyttävin. Käyttö on helppoa ja valkeat kuulokkeet nyt vaan ovat hienoimmat.

picture of veronica

Ruotsalaista musiikkia ja erittäin hyvää sellasta. Vinnaren är Veronica Maggio!

picture of updated_by_fb

Keanen vuonna 2004 julkaistu esikoisalbumi, joka on vailla vertaa. Mahtavat lyriikat, laulusolisti Tom Chaplinin melankolinen ääni ja pianon sekä rumpujen kombo saa sielun väräjämään. Rehellisesti voin sanoa, että pidän albumin jokaisesta biisistä.

picture of updated_by_fb

Loistava verkkopalvelu, kun matkustelee maailmalla ja haluaa tsekata onko jotain musiikkielämyksiä tarjolla lähialueilla

picture of levyn_korjaus_230x106

Jos vanha lempi-cd:si on naarmuttunut ja jumittaa, tässä ratkaisu. Saamme korjattua kaikkia levyformaatteja: CD, DVD, Blu-Ray, HD DVD ja Mini-DVD. Levy voi olla pelilevy, musiikkilevy, ohjelmistolevy tai elokuvalevy.

picture of pc_in_the_groove_kotelo

Tanssi vaikka et osaiskaan. Hauskaa ku mikä! Ja tulee hiki.

picture of Mando Diao (Dance With Somebody CDS - Front)

Tämä on minun kesäbiisini 2009. Ruotsalaisen rock-bändin loistava, mukaansatempaava kipale. Heti lähtee tanssijalka vipattamaan! Laulun kertosäkeen sanat ovat mitä ihanimmat: "I'm falling in love with your favourite songI'm gonna sing it all night longI'm...

Täytyy myöntää, että Appleen luotan! Matkustavalle tyypille kätevä: netti, musa, leffat ja muut iPod Touchin monipuoliset toiminnot kulkee mukana.

picture of ipod

Erinomainen musiikkisoitin. Lataa mielimusiikkiasi ja nauti oman elämän soundtrackistasi lenkkipolulla,matkalla festareille,ruuhkabussissa jne. Yhteensopiva nike+ lenkkareitten kanssa. Hyvä lenkinvauhdittaja :) 159 eur applestoresta(ilmainen toimitus) htt...

picture of kingsofleon

Yhdysvaltalaisen kings of leonin neljäs studioalbumi. Kolmen veljeksen ja näiden serkun yhtye rokkaa täysillä. Rokkirymistelyä ja balladeja. Sisältää hitit Sex on fire, use somebody ja be somebody.   Kun saataisiin nämä pojat vielä suomeen esiintymää...

Laaja valikoima, nopea. Hinnat

Kitara-, basso-,kosketinsoitin-, äänityskoulutusta netissä. Tasoja aloittelijasta ammattilaiseen. Koulutuksesta vastaa Suomen musamaailman huiput jotka opettavat innostavasti monipuolisten videolinkkien avulla. Jokaisella muusikolla on aina lisää opittava...

Aivan uskomattoman hyvää melodista heviä, missä välillä lauletaan "mörinällä" mutta suurin osa selkeällä laululla. suosittelen kovasti sellaisesta pitävälle kuunnella sitä.

picture of images4

Nykyajan jukebox nettiversiona. Ilmaisversio toimii hyvin. Välillä soittaa mainoksia, mutta harvoin. spotify free invite-kutsut ovat haluttuja,googlettamalla löytyy ruotsalaisia nettisivuja,jossa kutsuja jaetaan päivittäin periaattella nopeat syövät hitaa...

picture of faTTY

Pieni mukava levykauppa Hakaniemessä. Hyvää musiikkia, ja myös vinyylejä. Ystävällinen henkilökunta tarjoaa kahvia ja teetä, ja lehtiä luettevaksi. Hyvä mieli. You're the one for me fatty! Hämeentie 4.

Jos diggailet Nirvanaa ja haluat tutustua Kurtin ajatuksiin ja uran alkutaipaleeseen, tämä kannattaa lukea. Loistava ja saa ajattelemaan.

picture of raju hetki

Upeaa tanssitaidetta. Koreografia on sanoinkuvaamattoman hieno. Hyvä Nisa!

picture of plutonium74

Tätä on kiva kuunnella! Hyvän mielen musiikkia.

picture of Picture 40

Leppoisaa soul -musiikkia brittiläiseltä naisartistilta, Adelella on ihanan käheä ja melodinen ääni. Tosi kiva levy chillaukseen toi 19. Suosittelen! :) 

picture of images

Kuuntelen tässä parhaillaan A.R. Rahmanin Slumdog Millionaire sound trackia spotifysta ja on kyllä erinomaista matskua. Kannattaa kokeilla muitakin levyjä. Intialaiset biitit uppoo :)

picture of spotify

Ilmaista musaa, iTunes ei ole tämän jälkeen enää mitään... Bileiden paras juttu! Täältä linkkejä ilmaisiin kutsuihin: http://pietari.f1-kimi.com/?p=135

picture of 886

Parasta musaa ja hyvä fiilis!

Yhdistelee hienosti eri musiikkityylejä. Toimii levylläkin, mutta ennen kaikkea aivan loistava live pumppu!

Yhdistelee hienosti eri musiikkityylejä. Toimii levylläkin, mutta ennen kaikkea aivan loistava live pumppu!

picture of spotify-logo

Palvelu joka on vaan ihan mielettömän hyvin tehty. Itselläni iTunesin käyttö romahti tämän jälkeen. Voi kuunnella sitä musaa mitä haluaa ja mikä parasta laillisesti. 

picture of updated_by_fb

Sain synttärilahjaksi tossa vähän aikaa sitten ja kuulostaa heavykin kovalta näistä. Tällä hetkellä kuuntelen musaa mieluummin näistä kuin stereoistani... Pitäs varmaan hommata uudet stereot ennenku kuulo menee. En muuten osaa suositella mitään kauppaa m...

Turkasen kovia livenä, debyyttialbumikin kuulostaa hianolta.

picture of spotify-logo

Hyvän palvelun tunnistaa siitä, ettei sitä käytettyään ymmärrä, miten ikinä kykeni elämään ilman. Spotify <3

Tampereella 5-7.6. 2009 järjestettävä Metalli-festivaali, Sauna Open Air.Itse on tullut käytyä hyvin monena vuonna, ja muuta ei voi kuin kehua. Järjestelyt ovat olleet hyvät, mm. bajamajoja on riittävästi, ja ne ovat kohtuullisen siistit, eivät haise kilo...

picture of updated_by_fb

Spotifylla kuuntelet musiikkia ilmaiseksi netistä.

picture of N95 8g

Onnistuu TVkaistalla. Ääni on niin kova, että saa bileet pystyyn. Pitää olla siis wlan tai hyvä 3,5G. Moni ihmetellyt, kun olen näyttänyt, mutta näin se vain on:)

picture of updated_by_fb

Rock- ja pop-musiikin sanansaattaja! Kotimaan musiikkiuutiset, uudet levyt ja bändit, sekä ajankohtaiset aiheet maailmalta!

picture of updated_by_fb

Populaarikulttuurin ilmiöihin rennosti, mutta kuitenkin asiaan kuuluvalla vakavuudella kantaa ottava, kattava musiikkilehti.

picture of updated_by_fb

Maailman pitkäaikaisin nuorisomediamenestyjä! Erikoisteemoja mm. Hollywoodista, Euro-popista, uusista virtauksista maailmalla, seuraa tiiviisti aluetta musiikki, tv. Elokuva, karismaattiset urheilutähdet.

picture of updated_by_fb

Yllättävän iskevää rappia, vaikken yleensä lämpene yhtään. Todella hyvät melodiat ja hyvät riimit. Vaikket olisi rap-henkinen, kannattaa kuunnella ainakin kerran. Hyvät aloitusbiisit olisi esim. Homecoming tai Everything I am.

picture of updated_by_fb

Löydä Oskarin kitara! Riehakkaan illan jälkeen Traffic Island on katastrofin kourissa - Oskarin kitara on kateissa! Jatkaakseen toimintaansa bändi tarvitsee sinun apuasi uuden kitaran löytämiseen.Onnekkain löytöretkeilijä palkitaan ruhtinaallisesti n. ...

picture of updated_by_fb

Erittäin laadukas ja monipuolinen lehti musiikista.

picture of updated_by_fb

Arvasit oikein, Radioheadia reggaeversioina. Toimii järjettömän hyvin. "Airbag", "Karma Police", "Let Down" ja muut klasarit uudessa kuosissa. Täydellistä klubimusaa keväälle ja kesälle!

picture of 18032009(004)

Suomesta jalkapalloyhteiskunta! Jäätävän hauska punk/ oi! -pläjäys jostain Turun futisskenen tienoilta. Sanoitukset sopivat kaikille paitsi FC Interin faneille.

picture of updated_by_fb

Spotify on musiikkiteollisuuden tärkein innovaatio 2000-luvulla, piste. Tsekkaa palvelu osoitteessa: www.spotify.com. Nopeimmille tarjolla ilmaisia kutsuja osoitteessa: http://smexdesign.se/blogg/spotify-invites/

picture of updated_by_fb

Legendaarinen Tavastia, yksi parhaita keikkapaikkoja Suomessa! Hyvä akustiikka, hyvät soundit. Ja hyviä bändejäkin. :)

picture of deezer

Spotifyn kilpailija. Vastaavanlainen palvelu, mutta ei tarvitse ladata mitään ohjelmaa koneelle - streamaa suoraan nettiselaimelta.

picture of Get

Vaikka onkin oma lehmä ojassa, niin kantsii tsekkaa tämä. Maistiaisia esim. Joutuubista: http://www.youtube.com/watch?v=xpSxvqk6VXA Platta löytyy helposti esim. iTunesista.  

Yksi viime vuoden mahtavimmista platoista.

picture of updated_by_fb

Virtuaalinen megatavaratalo! Kaikki tuotteet aitoa merkkitavaraa aasiasta. Täältä saat periaattessa kaiken mitä haluat. Hinnat laittoman alhaalla, ja tavaraa laidasta laitaan esim. vaatteeista harvinaisiin Anime-figuureihin, leffoja, J-rock, pelit, elektr...

picture of onion_news2486_article

Loistava uutis- ja viihdeparodialehti USA:sta. Samaa sarjaa suomalaisen Lehden kanssa, joskin toteutettu monisatakertaisella budjetilla. Mukana myös hieno AV-osio. Oma suosikki mahtireppari funkmuusikoiden kongressista Chocolate Citystä, jossa s...

Oma aikakauslehti 8-14 vuotiaille tytöille! Systeri sisältää asiaa tyttöjä kiinnostavista aiheista muodista ja viihteestä tietoon. Tutustu ja tilaa Lehtiapajalta.

Laadukkaat nuorisonovellit, nuorten omat tarinat, julkkishaastattelut ja musiikkiartikkelit.

Erikoislehti klassisen musiikin aktiiviharrastajalle! Musiikin historiaa, säveltäjiä, taiteilijoita, nuotteja, konsertteja, festivaaleja, ensi-iltoja, kursseja, soittimia, matkoja ja muita musiikkielämän aiheita. Lehtiapajalta!

picture of Alakulttuuri 2011

"Turku Euroopan alakulttuuripääkaupunki 2011 -hanke pyrkii kokoamaan yhteen omaehtoisen, vapaan kulttuurin tekijöitä ja kokijoita. Emme pyri varsinaiseen vastakkainasetteluun Kulttuuripääkaupunki 2011 -hankkeen kanssa, sillä se on tehtävänä yhtä tylsä kui...

picture of rock

kotoa töihin ja muillekin matkoilla mp3:sia, myös kk-maksulla käyttöoikeus!

picture of kuoro

Hyväntekeväisyyttä hyvällä meiningillä! :) Peukut!

Koululainen tarjoaa ajankulua ja tietoa 7-12 vuotiaille heidän omasta maailmastaan. Harrastukset, tekeminen, eläimet, hevoset, musiikki, idolit ja omat jutut, kaikki samassa paketissa. Kysy päivän tarjous Lehtiapajalta.

Suurella sydämellä tehty lehti kevyen musiikin ystäville. Iskelmä sukeltaa kokonaisvaltaisesti viihdemaailman kulisseihin! Tutustu ja tilaa, Lehtiapajalta.

Dynamite News on kristillinen lehti nuorille ja nuorille aikuisille. Lehden tavoitteena on vahvistaa ja rakentaa lukijoitaan heidän hengellisessä elämässään sekä toimia työkaluna uskosta osattomia ihmisiä tavoitettaessa. Tilaa ja tutustu. Lehtiapajal...

Tyttöjen suosikkilehti. Aiheina tyyli, leffat, televisio, musiikki, suhteet ja keho. Tutustu ja tilaa. Rekisteröityneenä edulliset hinnat! Lehtiajapalta.

picture of updated_by_fb

eMusic on webin avartavin musiikkikauppa. Musiikinystävälle on edullisella kuukausihinnalla (vaihtelee latausmäärän mukaan) tarjolla miljoonia ladattavia biisejä mp3-muodossa mainstreamin ulkopuolelta - jazzista punkkiin, teknosta klassiseen. Erityisesti ...

Åke Blomqvist lepäsi seitsemäntenä päivänä - ja keksi discotanssin. Karhun sneakerit ja valkoiset prässärit saavat kyytia kun disco raikaa Kekkosslovakiassa!"Ja nyt kaikki tanssimaan sinne omaan discoon!"

Suomi siirtyy vankkaan kaksoisjohtoon maailman huonoimmissa musavideoissa tällä teoksella, jossa koreografiakin on kohdillaan. Kiitos Jari Samulin, kiitos! Iso D on normaalin tapaan huippuiskussa eikä hiusten platinoinnissa ole säästelty. Bonuksena kuulla...

Gregoriuksen "NMKY" on kuuma hitti YouTubessa. Pätkä edustaa jäätävää mahtavuutta ja hilariöösiä hassunhauskuutta. Tsekkaa itse jos et usko. Mukana sesongin kuumimmat pukeutumisvinkit! Taustapumpussa huippumuusikoita Pekka Pohjolasta Heikki Laurilaan, kat...

picture of Pulu-5

Pieni äänitysstudio Helsingin Vallilassa. Erittäin pidetty paikka asiakkaiden keskuudessa, ja kaikin puolin asiantunteva studionpitäjä!

picture of updated_by_fb

Jos tykkää Bollywood-musiikista, niin tässä yksi monista hyvistä nettiradioista. Ei puhetta tai mainoksia, vain musiikkia. Myös toiveita voi esittää, ja ne usein toteutetaankin aika nopeasti. Siinä taitaa olla rajoituksena 3 biisitoivetta puolessa tunniss...

picture of musicovery-logo

Musicovery on hauska nettiradio, jossa voit valita musiikin mm. sen mukaan millainen mielialasi on sillä hetkellä. Hauska ja simppeli käyttää!

Hieno nettipalvelu USA:sta. Kokoaa viihde- ja kulttuurikritiikkejä kymmenistä ja sadoista lähteistä ja listaa arviot pisteytysten mukaan. Yksittäisten mielenilmausten sijaan kritiikeille löytyy laajempaa näköalaa kuin itsestään. Killerisivusto!

picture of ALICE COOPER

Luotettava ja nopea nettikauppa. Valikoimassa musiikkia, elokuvia, pelejä, kirjoja ja kodinelektroniikkaa. Palvelu pelittää hyvin myös suomeksi.

picture of RYTMI KANSI

Rumba, Rytmi, Episodi, Inferno, Como. Kaikki nämä lehdet löytyvät nyt yhden osoitteen alta Viihdeimperiumista. Messissä kattavasti viihdealan uutiset, arvostelut, keskustelut, kilpailut, leffatrailerit jne. jne...  Etsivä löytää! 

picture of 06072008297

CAN YOU FESTIVAL? Ehkä viilein osa suomalaista kesää. Kesäfestarit täyttävät taas joka niemen, notkon ja saarelman. Meteli.net keräsi koko köörin yhden otsikon alle. Tsekkaa listaus jo tänään ja valitse omat suosikkisi! 

Dynis on Turun klubi- ja baariskenen elävä legenda. Villeimpien huhujen mukaan ilman intiaanipäähinettäkin pääsee sisään. Altsumusaa laidasta laitaan poikkeuksellisen hyvällä maulla valittuna.

Isältä pojalle! Tinis on paras rokubaari Turussa jo vuodesta 1988. Jyrmeä kanta-asiakaskunta ja nykyisellään taas valikoitua liveohjelmaa. 70 asiakaspaikkaa ei voi olla väärässä!

picture of updated_by_fb

Taattua Keyesiä, hyviä sanoituksia ja tarttuvia melodioita.

picture of updated_by_fb

Todella hyvät sanat. Suosittelun arvoiset. Levyllä Kuulkaas enot

Erittäin hyödyllinen ja turha laite musiikin tekemiseen, rauhoittumiseen, huumoriin, vakavuuteen, transsiin ja kaikkeen.   http://en.wikipedia.org/wiki/FM3

picture of updated_by_fb

Loistava erilainen yhtye, erottuu massasta edukseen. Hyvät omat biisit ja loistava cover versio \\\"Over the hills and far away\\\". Suomi maailmakartalle!

Uutta ilmavaa kotimaista musiikkia hörökorvien kielellä.

picture of homecoming

Tarttuva melodia, aivan loistokappale!

picture of happis

En yleensä koskaan kuuntele tämäntyyppistä musiikkia, mutta löivät mulle läpi biisilla Puhu äänellä jonka kuulen. Mahtavat sanat.

picture of 45special

Legendaarinen rock-klubi Oulun keskustassa. Jos olet menossa Ouluun ja tykkäät mmmmeiningistä, niin ei muuta kuin nelivitoseen eli numerobaariin eli förttifemmaan. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tähän paikkaan ei jaella vippeja naaman tai lompakon pak...

picture of updated_by_fb

Vaikuttava levy, jossa kannattaa musiikin lisäksi keskittyä sanoihin.

picture of airfoil3

Onko sinulla AirPort Express langaton reititin? Oletko kytkenyt sen stereoihin ja kuuntelet musaa suoraan iTunesista stereoiden kautta? Harmittaako koskaan, että muut äänilähteet eivät toimi AirPort Expressin kanssa?  Nyt toimii. Airfoil on ohje...

picture of ALICE COOPER

Nopea verkkokauppa musiikin ja leffojen tilaamiseen

picture of pr-Online_Stores_Services-Play_com-resized200

Edullinen ja nopea ulkomainen verkkokauppa musiikin ja pelien tilaamiseen.

Hyvää fiilistelymusaa koodailun lomaan

Suomen paskassa radiotarjonnassa vähiten huono vaihtoehto. Oi olisipa pommiradio vielä (internet)aalloilla

Ilmainen musiikkipalvelu, jossa kattava tarjonta sekä paljon indie-artisteja

Voit itse valita mitä musiikkia haluat kuunnella. Omasta mielialastasi riippuen voit hakea artistien, bändien, vuosikymmenien tai musiikkityylien mukaan musiikkia. Ohjelma soittaa lempibändisi ohella saman tyylistä musiikkia ja halutessasi voit siirtyä se...

picture of plus_runs

Parasta on kuunnella hyvää musiikkia ja seurata matkan edistymistä - musiikki hiljenee ja miellyttävä naisääni ilmoittaa aina kun on kilometri juostu. Juoksun jälkeen saa tietää keskivauhdin, matkan ja jos on oikein hyvän tuloksen tehnyt, Lance Armstrong ...

picture of Kuva 1

Last.fm tuo hauskasti uuden löytämisen omalle työpöydälle. Samalla kun puuhastelet jotain, esimerkiksi suosituksia, voit näppärästi kuunnalla musiikkia haluamallasi tagilla (vaikka shopping ;)). Se myös pienellä vaivalla tai itunesin kanssa synkkaamalla ...

picture of saxophone_accueil_09

Hyvä ilmapiiri ja aivan älyttömästi mahiksia tehä erilaisia musajuttuja, mm. Bänditunnit, Vaskivuori Big Band, kamariyhtyeet, laulu- ja soittotunnit, mieskuoro, tyttökuoro, kamarikuoro, musiikkiteatteri, musiikkiproduktiot, paljon esiintymismahdollisuuksi...

picture of sony-nwz-a810-series-video-walkman-portable-media-player

Olen ollut erittäin tyytyväinen sonyn walkman mp3-soittimeen. Siinä on selkeä näyttö ja selkeät toiminnot. Käyttö on siis helppoa ja näppärää. Sopivan kokoiselta näytöltä on myös kiva katsoa kuvia sekä lyhyitä videopätkiä. Soitin on lisäksi mielestäni hie...

Tämä on Nick Draken kaunein, herkin ja polveilevin soololevy. Tätä kuunnellessa herkistyy ja kokee oivalluksia. Kuuntele vaikka: http://www.last.fm/music/Nick+Drake/Bryter+Layter?autostart

Kaveri vinkkasi levynjulkistamiskeikasta ja koska en sinne ehdi päätin kuunnella levystä otteita Evan nettisivulla: www.evapohto.com. Itse laitoin heti hankintalistalle - todella hyvää tavaraa!! Suosittelen kaikille hyvän musiikin ystäville!

picture of default_rec

Musiikin suurkuluttajaa kovasti lämmittää, että verkosta löytyy nykyisin mitä mainioimpia keinoja löytää uutta musiikkia ja uusia artisteja. Spotify on tästä yksi esimerkki. Spotifyn merkittävin ero esim last.fm:ään on, että palvelusta voi musiikkia kuunn...

Nämä kaverit ovat oivaltaneet jotain. Kun keksii hyvän ja rullaavan biisin, sitä jaksaa soittaa ja kuunnella kokonaisen levyllisen (terkut AC/DC:lle tai Oasikselle). Kitara- ja bassovoittoiset kappaleet junnaavat hypnoottisesti paikallaan ja pitävät ottee...

picture of cmx

Kokoelmalevy yhdeltä suomen parhaimmista bändeistä, kaupoissa 5.11.08 :)

Taika-Kim tekee transea. Tyylinä usein psytrance, mutta taustalla on vaikutteita oldskool-chippimusasta lähtien. Biisit netistä ilmaiseksi CreativeCommons-lisensoituna.

Last.fm pitää kirjaa kuunnelluista kappaleista ja osaa sen perusteella suositella uusia artisteja. Monilta yhtyeiltä löytyy kuunneltavaksi kokonaisia kappaleita, osalta myös ilmaisia mp3-tiedostoja. Palvelussa voi myös katsoa "musiikillista yhteensopivuu...

picture of dj_drumbass_bailey1

Melodiskt och annors också suverent!!

Vaikka tämä levy on jo melko vanha, löysin sen todella vasta vastattain ja olen kuunnellut sitä aivan hävyttömän paljon. En jaksa räppiin usein liittyvää uhoamista ja aseidenheiluttelua, Avain pyytää aseiden sijaan rauhaa. Tämän levyn sanoitukset uhkuvat...

picture of obiat

No pitäähän ystävää tukea. Hienolta kuulostavaa meteliä, Lars laulaa kovaa ja korkealta ja kiroilee sujuvasti Suomeksi. www.obiat.com.

picture of 780_1_L

Mahdollisesti yksi parhaimmista ja riemastuttavimmista uusista bändeistä! Bändi kuvaa itse musiikkiaan näin, "plucky, arty, double-headed power-pop" ja onnistuu kuvauksessaan aika loistavasti. Mutta mikä siinä on niin hyvää? No kuuntele itse!

picture of YXKOSS_medi

Luokittelen itseni jonkin sortin musiikin suurkuluttajaksi - kotona soi aina, eikä kotoa voi poistua ilman iPodia. Ja vaikka iPod onkin ihan ykkösjuttu, niin se tarvitsee ehdottomasti kaverikseen toimivat kuulokkeet. Ja koska iPodin erinomaisuus on kaikil...

picture of 6419369990077

Erilaista lasten musiikkia, joka on lasten mieleen. Hyvin sanoitettuja ja sovitettuja kappaleita. Musiikkia voi kuulla elävänä Nukketeatteri Sampon esityksissä.

Emil Svanängen tekee nöyrällä asenteella pienieleistä, hienosti rullaavaa ja raastavan surullista musiikkia. Kiva, että joku tekee vielä valsseja. Elämää suurempaa poppia. Kuuntele itse: http://www.7digital.com/artists/loney-dear/loney-noir/

picture of pr-Online_Stores_Services-Play_com-resized200

Kaverini suositteli minulle play.comia. Sanoi että sieltä löytyy vaikka mitä melko halvalla ja btw, siellä ei ole postikuluja. En oikeasti uskonut. Tutkin sivuja enkä löytänyt mitään postikuluihin viittaavaa tai muita lisäkuluja. Enkä silti uskonut. Sitte...

picture of updated_by_fb

http://www.ipanapa.fi/ lapsille tehtyä ihan oikeata musiikkia sen ainaisen TITI-nalle rämpytyksen sijasta minkä kuuntelemisesta leviää kovatahtoisemmankin pää melko nopeasti :) Kannattaa testata, ainakin meillä poika diggailee ja vanhempien päät pysyvät o...

picture of spotify-logo

www.spotify.com avaa about kaiken maailman musiikin nopeasti soitettavaksi helposti ja vaivattomasti. Itse sovellus (playeri) on vähintäänkin yhtä helppo käyttää kuin iTunes, ei vie paljon mitään tilaa ja asentuu hetkessä (keski alle 30 sekuntia asentaa a...

picture of default_rec

eMusic - Käsittämätön määrä hienoa off-mainstream musaa. Täältä et löydä britneytä tai anna a:ta, mutta paljon hyvää musaa on silti tarjolla ja  kaikki genret hyvin edustettuna. Kiinteällä kuukausimaksulla saat ladata sopimustasosi mukaisen määrän DR...

picture of Jouluradio mankka

Jouluradion kautta pääsee päivittäin kivaan jouluiseen tunnelmaan. Tulee paljon eriliaisia, tuttuja ja tuntemattomampia lauluja:) Suosittelen koko joulun ajaksi ykköskanavaksi. Netissä ja eri kanavilla suoraan radiosta ja siten vaikka kännykän radiosta, H...

picture of Cold

Olen ollut Nokia Musakaupan asiakas heti sen perustamisesta lähtien ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Musa löytyy helposti, valikoima on laaja ja synkkaus kännykkään onnistuu Media Playerin kautta hyvin. Suorakuuntelu maksaa vain 10 €/kk ja biisit euron...

Sen avulla löytää helposti uusia bändejä

Aki osaa paitsi manageroinnin myös kitaransoiton ja laulun! Katso nettisivut: www.akileppanen.fi

Mikä RunToShop?
RunToShop on ostamista helpottava palvelu, jossa käyttäjät voivat lukea ja tehdä suosituksia tavaroista, palveluista, paikoista ja tapahtumista.

RunToShop vähentää ostoriskiä sekä ehkäisee pettymystä ja huonoista ostopäätöksistä aiheutuvaa mielipahaa.

Asiasanaa käyttäneet

Loading...